Aamuherätyksiä

Teoriani siitä, että jos koettaa järjestää pennuille illan viimeisen aterian ja ulkoilun takapihalla mahdollisimman myöhään niin pennut pysyvät aamulla pidempään hiljaisina, on täysin VÄÄRÄ.
Viime yönä töistä tullessani päästin pennut vielä ulos noin klo 00.45 ja annoin vielä vähän ruokaakin. Asettuessani nukkumaan korvatulpat tiukasti korvissa olin aivan varma, että saan nukkua ainakin kahdeksaan asti ihan rauhassa. Nojoo ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan ja heräsin kiljumiseen jo heti viiden jälkeen... Eli ei paljon korvatulpatkaan auttaneet. Pienistä ja suloisista riiviöistä on kasvanut hirviöitä. Ystävänikin oli ollut hätää kärsimässä pudotettuaan kaulahuivinsa aitaukseen pentujen rynnätessä sadasosasekunnissa tuon uuden ja mahtavan aarteen kimppuun. Näin neljän tunnin unien jälkeen kakaroiden huutaessa tällä kertaa takapihalla pääsyä sisälle, lasken jo päiviä luovuttamiseen. Ja niin taitaa tehdä myös Bessi.

Jatkan tarinaa nyt jo ihan toisena päivänä.. Nuo aamut ei ole ihan kaikista helpoimpia noiden pentujen kanssa, mutta ikävähän niitä kuitenkin tulee, kun luovutus koittaa.

Mekö muka riiviöitä?!

Jep, juuri niitä!